Hyödyllisiä linkkejä

Suomen Kellomuseo 

Suomen Kellomuseo on Pohjoismaiden ainut kellojen ja ajan mittaamisen historiaan erikoistunut museo. Museon kokoelmat ovat saaneet alkunsa vuodesta 1944, jolloin Kelloseppäkoulu perustettiin Lahteen. Koulun opettajat ryhtyivät keräämään kellokokoelmaa koululle ja kelloteknillisen museon perustamisesta keskusteltiin jo silloin. Kokoelma oli alunperin tarkoitettu koulun opetuskokoelmaksi

Kelloseppäkoulu

Kelloseppäkoulu on yksityinen ammattioppilaitos, jota ylläpitää Kellosepäntaidon Edistämissäätiö. Kelloseppäkoulun kolmen vuoden koulutusohjelmista valmistuu kelloseppiä ja mikromekaanikkoja.
Kelloseppä on ajan ammattilainen. Mikromekaanikko on modernin teknologian kädentaitaja.

Suomen kultaseppienliitto

Suomen kultaseppien liitto on laaja-alainen jalometallialan palvelu- ja toimialajärjestö. Liittoon voivat kuulua kulta- ja hopeasepät, korumuotoilijat, alan opiskelijat sekä jalometallien valmistus, tukku- ja vähittäiskauppaa harjoittavat yritykset. Liiton jäseninä ovat myös Suomen Hopeasepät ry ja Suomen Gemmologinen seura ry.

Maahantuojia

Antiikkiliike Kiertokaluste

Turku. Antiikkitavaroita, huonekaluja, design-esineitä, kelloja, koruja ja paljon muuta!

Gravox Oy

Helsinki. Gravox Oy tuo maahan,  myy, markkinoi ja toimittaa laadukkaita kaiverrus-,  merkkaus-, laserkoneita sekä merkkaus- ja  kaiverrustarvikkeita.

J & H Ahosola

Sastamala. Kulta- ja hopeatuotteiden tukkuliike.

Kultakeskus Oy

Hämeenlinna. Pohjoismaiden johtava jalometallialan yritys. Valmistus – maahantuonti – tukkuliike – myymälät

MS Opaste & Kaiverrus Oy

Sastamala. Opaste ja Kaiverruspalvelu on erikoistunut erilaisten kaiverrusmateriaalien- ja levyjen valmistukseen.

Oy Perkko

Helsinki, Turku. Laatukellojen ja -korujen sekä toimistotekniikan maahantuoja.

Remmitalo Virolainen Oy

Tampere. Kellorannekkeet, varaosat ja työkalut. Hopea- ja teräskoruja.

Maahantuojien valtuuttamia huoltopisteitä:

Hovisepät Oy, Vaasa

Valtuutettu kellojen huoltoliike ja varaosien myyjä kellomerkeille:

  • Rolex
  • Tudor
  • Omega
  • Longines
  • Mido
  • Tissot
  • Hamilton
  • Certina
  • Calvin klein
  • Bell & Ross
  • Citizen
  • Seiko
  • Casio
  • Rado

Kellohuolto Loppela, Espoo

Valtuutettu kellojen huoltoliike ja varaosien myyjä kellomerkeille:

  • Omega
  • Longines
  • Rado
  • Tissot
  • Certina

Kello ja Kulta Jokinen Oy, Salo

Valtuutettu kellojen huoltoliike ja varaosien myyjä kellomerkeille:

  • Omega
  • Tissot
  • Certina
  • Longines
  • Rado
  • Mido
  • Calvin Klein
  • Polar

Kello ja Kulta Widemark Oy, Helsinki

Valtuutettu kellojen huoltoliike ja varaosien myyjä kellomerkeille:

  • Omega
  • Longines
  • Tissot
  • Certina
  • Rado
  • Mondaine
  • Alpina

Kelloseppä Janne Mikkonen, Espoo

Valtuutettu kellojen huoltoliike ja varaosien myyjä kellomerkeille:

  • Omega
  • Longines
  • Tissot
  • Certina
  • Mido

Kelloseppien Työhuone, Helsinki

Valtuutettu kellojen huoltoliike ja varaosien myyjä kellomerkeille:

  • Omega
  • Rado
  • Tissot
  • Longines
  • Certina

KultaViljaset Oy, Turku

Valtuutettu kellojen huoltoliike ja varaosien myyjä kellomerkeille:

  • Omega
  • Longines
  • Tissot
  • Certina
  • Rado
  • Mido

Lahden Kellokeskus Oy, Lahti

Valtuutettu kellojen huoltoliike ja varaosien myyjä kellomerkeille:

  • Rolex
  • Tudor
  • Omega

Longitudi Oy, Helsinki

Valtuutettu kellojen huoltoliike ja varaosien myyjä kellomerkeille:

  • Omega
  • Longines
  • Tissot
  • Certina
  • Rado
  • Mido

Osk. Lindroos, Helsinki

Valtuutettu kellojen huoltoliike ja varaosien myyjä kellomerkeille:

  • Rolex
  • Tudor
  • Omega
  • Longines
  • Tissot
  • Certina
  • Rado
  • Cartier
  • Panerai
  • IWC
  • Tag Heuer
  • Breitling
  • Zenith
  • Gucci
  • Jaeger LeCoutre
  • Breguet
  • Ulysse Nardin
  • Piaget
  • Bvlgari
  • Vacheron Constantin
  • Baume & Mersier
  • Chopard

Perkko Oy, Helsinki

Valtuutettu kellojen huoltoliike ja varaosien myyjä kellomerkeille:

  • Leijona
  • Voutilainen x Leijona
  • Casio
  • Casio G-Shock
  • Seiko
  • Grand Seiko
  • Gant

Polus Watches, Helsinki

Valtuutettu kellojen huoltoliike ja varaosien myyjä kellomerkeille:

  • Omega

Suomen Kultakello Oy

Valtuutettu kellojen huoltoliike ja varaosien myyjä kellomerkeille:

  • Omega
  • Calvin Clein
  • Casio
  • Cario G-Shock
  • Certina
  • Ebel
  • Seiko
  • Grand Seiko
  • Leijona
  • Voutilainen x Leijona
  • Longines
  • Mido
  • Rado
  • Tissot
  • Oris
  • Pook
  • Hilfiger
  • U-Boat

Swatch Group Nordic, Vantaa

Valtuutettu kellojen huoltoliike ja varaosien myyjä kellomerkeille:

  • Omega
  • Rado
  • Tissot
  • Certina
  • Swatch
  • Fick flack
  • Longines
  • Mido
  • Hamilton

Watch Service Finland ,Helsinki

Valtuutettu kellojen huoltoliike ja varaosien myyjä kellomerkeille:

  • Omega
  • Certina
  • Reimond Weil
  • Oris
  • Eterna
  • Tissot
  • Longines
  • Rado
  • Paul Hewitt
  • Tommy Hilfiger
  • Hugo Boss
  • Calvin Klein
  • Candino
  • Festina
  • Ebel

Westerback 1897, Helsinki

Valtuutettu kellojen huoltoliike ja varaosien myyjä kellomerkeille:

  • Hublot
  • Omega
  • Tissot
  • Rado
  • Bell & Ross
  • Voutilainen x Leijona

Muita hyödyllisiä linkkejä

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes 

Patentti- ja rekisterihallitus 

Kilpailu- ja kuluttajavirasto KKV

Labtium

Leimat.fi